Den Helder-hollanti 24.-25.7.

Den Helderiin saavuttiin yöllä noin 12 aikaan. Jouduttiin motoroimaan koko päivä, noin 100 mailia, kun tuuli katosi heti alkumatkasta. Matkaa tehtiin sitten noin 16 tuntia pitkin matalaa Hollannin rannikkoa. Lopultakin päämäärä häämötti. Pieni Den Helderin satama oli edessä. Sinne tähdättiin plotterin avustuksella lämpimän yön pimeydessä. Onneksi oli kirkas taivas ja kuutamo. Otavan tähtikuviokin näkyi taivaalla. Rannalta tuuli toi vastaan öiset hajut ja valonheittimellä valaistut poijut ja aallonmurtajat. Väylällä oli ollut mystisiä keltaisia poijuja tavallisten punaisten ja vihreitten tilalla ja jännitimme tuleeko pohjakosketusta kun väyläkin niin matala. Välillä oli alimmillaan vain 4 metriä vettä. Onneksi satmaa lähestytäessä väylä syveni mukavasti. Loppumatka jurnutettiin 2 solmun vastavirrassa eikä ranta tuntunut lähestyvän ollenkaan. Satamaan saavuttaessa löytyi kuitenkin oikein sopiva kylkiparkki helposti. Jäimme siihen yöksi ja ajttelimme että jos paikka on huono vaihdetaan sitten aamulla toiseen. 

Saimme jäädä kylkiparkkiimme ja aamulla lähdimme tutustumaan kaupunkiin nyt näin ihan päivänvalossa! Den Helder oli taas oikein kiva hollantilainen pikkukaupunki ja satama. Kaupungissa oli markkinapäivä juuri tiistaina ja keskusta kuhisi ihmisiä ja torikojuja. Satama-alue tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Veneitä oli jos jonkinmoisia joka kanavan varressa. Satamassa muutama kuivatelakka ja merimuseo ym. toimintaa. Hiekkaranta oli myös taas ihan vieressä rantavallin takana ja kaupungin keskusta pienen fillarimatkan päässä. Tässä kaupungissa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta matka jatkui ...
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sherbourg-Dieppe-Boulogne sur Mer 16.-19.6.

Azorit eurooppa legi

Zeebrugge-Borkum-Cuxhaven-Giselau 24-27.6.