Dunkerque- ranska 29.-30.7.
Aamulähtö 07 taas, koska tarkoitus saada myötävirta alkumatkalle. Purjehdusta koko aamupäivä hyvässä tuulessa ja myötävirrassa. Myötävirtaa olikin koko matkalle noin 2 solmua, kiitos hyvän ajoituksen. Ja vauhtia saatiin 9 solmua melkein koko matkan.Päivän mittaan tuuli kuitenkin yltyi, kääntyi vastaisemmaksi ja rupesi vielä sataa tihuuttaankin. Pahus! Reivattiin kakkosreiviin ja vaihdettiin kutterifokka. Loppumatkassa tuuli puuskissa jo jopa 15 m/s. Onneksi olimme jo melkein perillä. Dunkerque häämötti horisontissa. Sade piiskasi ja kurvasimme satamaan. Kiinnityimme belgialaisveneen kylkeen. Olikin ensimmäinen kunnon sade sitten kolmeen viikkoon, mutta valitettavasti se jatkui koko illan.
Kipparin kommentti:
Tuuliennuste ei ihan pitänyt, blosis oli kovempi kuin ennustettu. Ensin täysi iso ja fokka, sitten 1.reivi, tunnin päästä 2.reivi. Taas tunti ja sitten pitikin fokka rullata kovassa tuulessa sisään ja nostaa kutterifokka tilalle omaan staagiinsa. Onneksi olemme säilyttäneet sen nostovalmiina kannella. Fokkaa sisäänrullatessa se paskiainen hajosi taas! Hurraa UK sailmakers!! Tällä kertaa irtosi takaliin snörppitasku ompeleistaan. Alaliikin samainenhan hajosi pari viikkoa sitten..
Kyllä suomalainen työnlaatu on ainakin tässä kohtaa täyttä SHITTIÄ!!
Ilta meni veneellä huiliessa tihkusateessa, kun sataman portista ei pääse takaisin maksamatta satamamaksua: 37€. Dunkirk hiljenee.
Dunkerque on toisen maailmansodan historiallinen näyttämö. Dunkerquen evakuointi, koodinimeltään operaatio Dynamo, oli liittoutuneiden toisessa maailmansodassa 26. toukokuuta – 4. kesäkuuta 1940 suorittama evakuointioperaatio, jossa Dunkerquen (engl. Dunkirk) rannalta Ranskasta kuljetettiin kaikkiaan yli 338 000 sotilasta kanaalin yli Isoon-Britanniaan.
Saksalaiset käynnistivät 10. toukokuuta hyökkäyksen Alankomaita, Belgiaa ja Ranskaa vastaan. Sen seurauksena noin 400 000 liittoutuneiden miestä jäi saarroksiin Dunkerquen alueella. Motti kiristyi nopeasti, kunnes Adolf Hitler määräsi 24. toukokuuta panssarit pysähtymään. Käsky mahdollisti sen, että liittoutuneet ehtivät järjestää puolustuksensa ja käynnistää evakuoinnin. Vaikka operaatiossa onnistuttiin pelastamaan suurin osa sotilaista, vetäytyvien joukkojen oli hylättävä kaikki raskas kalusto ja ajoneuvot. Ruostunutta sotaromua voi vieläkin nähdä viereisillä rannoilla (Malo-les-Bainsista Bray Dunesiin).

Kommentit
Lähetä kommentti